Suomalainen saunakokemus
Koska olemme niin kaukana pohjoisessa, suomessa tulee varmasti hyvin kuuma. Se, että sauna on suomalaisen kulttuurin keskeinen, saattaa olla vähättelyä. Kaikkialla, missä menimme tälle matkalle, löysimme saunan. Hotellimme (yksityiset jokaisessa huoneessa), Hilma-tädin asunto, serkkujeni kodit, Teerirannan lähellä olevalla järven rannalla, joka oli aikoinaan isovanhempieni maata, kansallispuistossa ja jopa Burger Kingissä Helsingissä (vakavasti).
Suomi on Saunamaa, jossa on arviolta 3 miljoonaa saunaa 5 miljoonalle suomalaiselle, keskimäärin sauna jokaiselle kotitaloudelle. Jo ennen matkaa olin melko varma, että hikoilisin sitä ainakin pari kertaa suomalaisessa perinteessä, joten pakkasin uimapuvun. Kun FinnAir kadotin laukkuni, käytin osan kompensaatiorahasta ostaakseni toisen Kuusamosta. Kävi ilmi, että olisin voinut jättää sen väliin: suomalaiset menevät saunomaan samalla tavalla kuin tulivat maailmaan – buck alasti. Jopa kokonaisia perheitä yhdessä. Tämä oli yllättävää minulle, kun otetaan huomioon heidän maineensa henkilökohtaisesta tilasta, kuten tämä meemi, joka sai paljon ajokilometrejä suomalaisten kanssa “hauskasta ja todellisesta” tekijästään.
Ensimmäinen yritykseni saunaan tällä reissulla tuli serkkuni Tanjan kotona Kuusamossa, jossa liityin hänen miehensä Markkun kanssa ennen fantastista illallista. He näyttivät minulle, mikä näytti melko kookas sauna pesutuvan ulkopuolella, ja nyökkäsin ikään kuin tarkastamalla sen, pysähtymällä ja miettimällä, miten ottaa huomioon etiketti.
Tip tukahdutti hänen kikatuksensa ja pystyin kertomaan, että suomalaiset serkkuni olivat hieman huvittuneita kiusallisuudestani. Matkustaminen on menemistä mukavuusalueen ulkopuolelle, raa’an kanan tai tonnikalasilmän syömistä tai yksinkertaisesti spektaakkelin tekemistä itsestäsi. Menin pudottamaan laatikoitani.
Jos ajattelet, hyvä luoja, – et kai pistä bared Alankomaitasi jaetulle penkille ja hikoile 10 kiloa metsään? Ei, et tiedä. Saatavilla on pyyhkeitä tai jopa kertakäyttöisiä paperisia paikkamatoja. Mutta kyllä, ihmiset viihtyvät pukuhuoneen tavalla, jopa sekasen sukupuolen ja perheen keskuudessa. Kutsu minua ujoksi, mutta minulla oli äkillinen ahdistunut nostalgia viktoriaanisen ajan vaatimattomuudesta ja sen asianmukaisesti peitetyistä pianojaloista.
Tietämättä amerikkalaisten kirjoittamasta hysteriasta, joka on kirjoitettu oikeusjuttuja torjuvia varoituskylttejä vastaan hotelleissa ja pukuhuoneissa, suomalaiset istuvat helvetin kuumuudessa pitkiä aikoja, pitävät taukoja upottaakseen itsensä jääkylmään veteen ulkona (kuolema shokissa? sydänkohtaus??) tai ainakin istuvat kaavuissaan lepotuoleissa jäähtyäkseen ja kylvääkseen hyttysiä. Ja aivan kuten shampoo-ohjeet: huuhtele ja toista.
Missä on savua, siellä on sauna
Irenen reitille, kun suuntasimme kauemmas pohjoiseen, kuului vierailu savusaunaan Kiilopäässä sijaitsevassa lomakeskuksessa, joka on kuuluisa patikoimisesta, pyöräilystä, hiihtämisestä ja revontulien katselusta Saariselän lähellä. Kuvittelin kauhean kuuman aitauksen, joka nyt lisäsi rituaalista setripuun savua tarjotakseen visionäärimatkan kuolleiden napapiirille a la Carlos Castenadaan. Ennen nykyaikaa sauna sai tietenkin lämpönsä puupalosta. Savu (savu) sauna täyttyi itse asiassa savusta, mutta vasta pitkän valmisteluajan aikana, kun puupalo kuumensi kiviä.
Savusaunassa voivat vierailla Tunturikeskus Kiilopää/Hotelli Niilanpää sekä yleiset yleisöasiakkaat. Koska tämä on sekoitettu yleinen sauna, vieraat menivät kaikki uimapukujen kanssa. Pukuhuoneesta liu’utin turvematon kaistaletta pitkin käytävää pitkin ulkopuolelle. Joidenkin portaiden alaosassa on rantatie, jossa kumimatot on kytketty sulattamaan jäätä talvella, jota seurasi vasemmalle pienen lammen reunaa pitkin, jonka loi lomakeskuksen läpi juoksevan puron kalliopato. Puukaideiset portaat menivät suoraan jäiseen veteen. Kymmenen askelta vasemmalle seisoi puurakenne, jossa oli maa- ja turvekatto ja lämpimät kammiot varsinaisen saunahuoneen kummallakin puolella. Jätit kaavut koukkuun ja menimme sisään. Ainoa valo sisällä tuli ovesta, kun avasimme sen. Vasemmalla lattialla oli pieni metalliovi massiivisessa tiiliuunissa, joka oli peitetty tummilla kivillä; ja koukuissa oikealla, litteät puunpalat ripustettiin kuin leikepöydät tai tarjoilutarjottimet, joissa voimme istua. Ojensin yhden Tipille ja kiipesimme muutaman askeleen huoneen kuumimpaan osaan, kompastuimme yrittäessämme olla tavoittamatta tasapainoa puisilla penkeillä rivissä oleville ihmisille. Löysimme kaksi tyhjää tilaa ja plopped meidän kahvilatarjottimet.
Melkein heti Tipp kumartui: “Voi luoja…” Ymmärsin. Tämä ei todellakaan ollut aloittelijan 65 asteen kierros. Olimme syöttäneet kolmoisnumerot varmasti. Juuri silloin mies, joka oli kukkulan takana ja puolivälissä toista puolta, nousi ylös tukevilla jaloilla, ylitti ämpärin, täytti suuren kauhan, eikä vain heittänyt sitä suurelle kuumien kivien sängylle, vaan kaatoi sen hitaasti, melkein rakastavasti, niin että pisara pakeni välittömästi haihtumista matkallaan helvetinkivien läpi.