Taidevienti ja -tuonti monipuolistavat kulttuuria

Suomessa ei ole mahdollista saada mitään erillistä tukea taiteen tuontiin tai vientiin. Siinä, missä muilla mailla on järjestelmiä, joilta galleriat saavat suoraan rahaa, joutuu suomalaisgalleriat pärjäämään suurelta osin omillaan. Näin ollen tämä tekijä sekä taideyritysten kovin niukka rahoitusbudjetti määrittävät sen, millaista ja mistä saatua taidetta taidegalleriat esittelevät.

Pohjoismaiden Kulturkontakt Nord sekä jotkin Euroopan Unionin projektit kuitenkin tukevat jonkin verran kansainvälistä taidevaihtoa. Varsinkin pienille suomalaisille gallerioille tulee kuitenkin erittäin kalliiksi tuoda näyttelyynsä jokin ulkomainen kokoelma. Niinpä suomalaiset galleriat tarjoavat enimmäkseen taidetta lähialueilta ja juurikin nimenomaan Pohjoismaista.

Taide inspiroi suomalaisia

Suomella on monipuolinen ja kattava taiteen tukijärjestelmä. Taidekasvatusta tapahtuu niin koulussa kuin vapaaehtoisestikin julkisissa ja yksityisissä instituuteissa. Lisäksi suomalaisten kulutuksessa ja vapaa-ajan käytössä kulttuuri onkin korkealla sijalla. On myös tärkeää muistaa, että taidealat luovat verotuloja, jotka ovat viimeisten vuosien aikana olleet kasvussa.

 Kulttuurin vienti sekä tuonti tähtäävät Suomen kansallisen kulttuuripanostuksen hyödyntämiseen edistämällä suomalaisen kulttuurin, taiteiden ja palveluiden vientiä. Päämääränä on parantaa voimakkaasti näiden toimialojen taloudellista perustaa, kulttuurillista Suomi-kuvaa maailmalla, lisätä maan vientituloja ja samalla parantaa kulttuurin parissa olevien ihmisten työllistymismahdollisuuksia.

 Taide ei ole, toisin kuin monista julkisista keskusteluista voisi päätellä, missään määrin taakka tai yhteiskunnan varoilla pyöritettävä toimeentulon muoto. Sillä itse asiassa on kansantaloudellinen rooli ja se on jopa hieman kasvusuunnassa. Taiteella pitäisi olla muuhun kulttuuriin nähden suhteellisesti suurempi itsenäisyys taloudessa, mutta eri genrejen välillä on suuriakin eroja tässä asiassa eri aikoina.

Rahatalouden ulkopuolinen osuus taiteen alalla lienee suurempi kuin mitä se on monella muulla sektorilla, mutta ei ole olemassa sellaista mittaria, jolla taiteen rahallista ja ei-rahallista panosta pystyttäisiin mittaamaan. Jos katsoo esimerkiksi eri aloilla saadun työpanosta vastaavan rahallisen vastikkeen määrää, ei se yleensä ole minkäänlaisessa suhteessa kyseiseen taideteokseen käytettyyn työaikaan. Myöskään taiteen ja kulttuurin mielenterveydellisiä vaikutuksia ei pystytä minkäänlaisin mittarein mittaamaan.

Taideteoksien hinnat saattavat vaihdella

Taidemarkkinoilla hinnoittelukäytäntönä on se, mikä parhaiten on käytännössä toimiva. Esimerkiksi jälkimarkkinoilla englantilainen malli toimii huutokaupoissa eli toisin sanottuna hinta nousee, kun ihmiset huutavat tuotetta. Taiteilija, joka myy tuotteitaan itse, voi hinnoitella työnsä periaatteessa, kuinka haluavat, oli se sitten vaikkapa senteittäin tai kiloittain. Keräilijöille kuitenkin ainoa merkitsevä asia lienee työn laatu.

Taiteen eri aloilla myös itse suhtaudutaan eri tavoin esimerkiksi tuotteistukseen ja tuotteistamiseen, kuten tuontiin ja vientiin. Se jaotellaan korkeaan ja matalaan kulttuuriin tai viihteeseen ja niin sanottuun oikeaan taiteeseen, mutta eniten tämä kategorisointi tulee esiin juurikin kuvataiteessa. Tähän on kenties syynä se, että juuri kyseisellä alalla tuotteistaminen on ehkä hankalinta eikä siellä oikeastaan koskaan pystytä taloudellisesti kattamaan tuotantokustannuksia. Myöskin keskimääräinen tulotaso on kuvataiteen saralla lajeista matalimmalla ja tukea on kaikkein hankalinta saada.

Yleisesti taiteen aloilla ajatellaan, että luomisvaiheessa ei saisi olla minkäänlaisia tuotantovaatimuksia säätelemässä tai rajoittamassa toimintaa. On tärkeää käydä läpi etukäteen koko prosessia ja harkita, tuleeko teosta tuotteistaa vai onko tarkoitus luoda se juuri omien toiveiden perusteella. Jos taiteilija tähtää siihen, että myyntiarvo on mahdollisimman korkea, hän ei pääse välttämättä luomaan juuri haluamaansa luomusta. Jos kuitenkin teos on liian erikoinen, voi käydä niin, ettei sille löydy ostajaa.

Kun suomalaista taidetta saadaan vietyä maailmalle, saadaan samalla vietyä positiivista Suomi-kuvaa ja luotua parempia työmahdollisuuksia suomalaisille taiteilijoille.

Valokuvaus kulttuurin välittäjänä

Suomalaiset saivat tutustua valokuvaukseen jo 1800-luvun alkupuolella – tuolloin harvat ja valitut halusivat ja pääsivät asettumaan kameran eteen itseään kuvauttamaan. Tämän taiteen lajin käytännölliset mahdollisuudet havaittiin vasta parin vuosikymmenen päästä ja tuolloinkin kuvattiin muotokuvia.

Jo 1800-luvun loppupuolelle päästäessä oli Suomen suurimpiin kaupunkeihin jo perustettu valokuvaamoita, joissa ammattivalokuvaajat toimivat. Pikkuhiljaa muotokuvien lisäksi ryhdyttiin kuvaamaan kaupunkinäkymiä ja kulttuurimaisemia ja valokuvaus antoikin alkavalle teollistumisen ja kaupungistumisen aikakaudelle todistajan ja kommentaattorin pestin. Helsingissä kuviin pääsivät niin Katajanokan slummit kuin sen upeat, vastavalmistuneet rakennuksetkin, kuten rautatieasema, Ritarihuone sekä Nya Teatern.

Maisema alkoikin pian olla suomalaisen kulttuurin leimaava aihepiiri. Ateljeet vaihtuivat luontoon, kun kamerat muuttuivat helpommin liikuteltaviksi ja uudet tekniikat kevensivät niitä. Kansallisuusaatteen noustessa myös kotimaisten maisemakuvien kysyntä nousi ja ihannemaisemia kuvattiin paljon ajan mukaan ja välillä ihannoidenkin. Suomen maisemien kuvauksellisimpia kohteita etsittiin Daniel Nyblinin toimesta ja kuvattiin laajoja maisemasarjoja, joissa näkyi niin salomaiden mennyt maailma kuin nopeasti kasvavan teollisuusmaan dynamiikkakin.

Myös tärkeitä tapahtumia, esimerkiksi keisarin Suomen vierailuja, alettiin ikuistaa kameralla. Kansalliset suurmiehet asettuivat kuviin ja julkisuuden henkilöt haluttiin ikuistaa kehyksiin aina kuin mahdollista. Kiertävät kyläkuvaajat toivat muotokuvien mahdollisuuden myös maaseuduille ja pian valokuvasta tulikin osa tavallista arkipäivää. Painokuvien kautta pikkuhiljaa myös sanomalehdet pääsivät mukaan valokuvien taikaan ja Suomen Kuvalehti oli vuonna 1921 ensimmäinen kuvajournalismin tien viitoittaja. Pikkuhiljaa lehtikuvaus alkoikin eriytyä omaksi ammatikseen muotokuvauksen lailla.

Suomalaisen valokuvauksen ja valokuvaustaiteen pioneeri oli Into Inha, joka oli valokuvaaja, tietokirjailija sekä toimittaja. Hän kameransa kanssa tallensi itsenäisyyttä kohti matkaavan Suomen maisemia, kyliä, kaupunkeja sekä elinkeinoja. Valokuvaukseen mies sai tuntumaa jo lapsena, sillä hänen isänsä oli intohimoinen valokuvaaja ja opetti lapselleen märkälevytekniikkaa sekä muita valokuvauksen tärkeitä niksejä. Tämä oli vielä aikaa, jolloin kuvaaminen ei ollut likimainkaan kaikkien saatavilla, vaan harvojen tiedossa ja hallinnassa.

Valokuva kulttuurin esittäjänä

Valokuvaus on kulttuurin ja taiteen muoto, jolla pystytään kertomaan tarinaa. Sillä voidaan luoda tunteita, merkityksiä, dokumentoida ja jopa valehdella. Kuvaaminen on tärkeä osa kulttuuria sen välittäjänä ja siitä kertomassa. Nykypäivänä valokuvan avulla kulttuurit, vaikka ne ovat kaukaisetkin sijainniltaan, tulevat koteihimme, tietokoneidemme ja puhelimiemme näytölle ja kertovat meille toisesta maasta sekä kulttuurista. Valokuva on yksi tärkeimmistä keinoista luoda ymmärrystä ja siltoja, saada ihmiset näkemään muiden näkökulmia sekä huomaamaan, mikä on todellisuus mielikuvien takana.

Valokuvauksen suurin anti onkin sen keino kertoa ja välittää tietoa. Kuvien käyttö mediassa on koko ajan tasaisesti kasvanut ja nykytaiteessa valokuvien käyttävien taiteilijoiden ja tekijöiden lukumäärä on moninkertaistunut. Digitaalisuus on tuonut valokuvauksen osaksi uutta mediaa ja uusia, tälle ajalle ominaisia ilmenemismuotoja ja toimintatapoja.

Valokuvaus nykypäivänä

Nykyään katsotaan, että ammattikoulutus ei ole enää niin välttämätöntä kuin mitä se oli ennen, kun haluttiin estää ammattiin pääsy heiltä, jotka eivät alan koulutusta olleet suorittaneet. Monesti vaadittiin myöskin oppiaikaa mestarin opissa, jolla varmistettiin, että alalle ei tulisi harrastelijoita polkemaan hintoja ja alentamaan tasoa. Valokuvaus oli alkuaikoina kuin jonkinlaista salatiedettä – ammatin perusteita pantattiin jopa kollegoilta tai omilta työntekijöiltä, etteivät nämä lähtisi muualle töihin itseltä saatujen oppien avulla.

Nykyään valokuvaus on käytössä lukuisilla eri elämän alueilla. Valokuvaajia työskentelee niin tiedonvälityksessä, journalismissa kuin markkinoinnissa, dokumentoinnissa ja tieteellisessä tutkimuksessakin. Valokuvaus on yksi kuvataiteen osa-alue ja elokuvahan on kehittynyt sen pohjalta, kun yksittäisiä kuvia tuottavasta kamerasta saatiin kehitettyä peräkkäisiä kuvia nopeasti tuottava videokamera.